torstai 26. kesäkuuta 2014

Terveissi Turust!

Asiaa uudesta asuinympäristöstä ja siitä millaista on asua eri kulttuurin-omaavien ihmisten kanssa samassa kerrostalossa, ja nyt on kyse Somalialaisista.

Muutimme siis hiljattain poikaystäväni kanssa Turkuun, en koskaan kuvitellut asuvani näin isossa kaupungissa, sillä voinhan sanoa että olen lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt pikkukaikkakunnilla eli kaupunkilaisen silmistä katsottuna maalla. Jotkut siellä ruudun toisella puolella ja ikänsä Turussa asuneet varmasti miettivät mitä hienoa on Turussa ja miksi siitä kirjoitat ja miksi tänne muutit. No minäpä kerron.

Asuimme siis ennen muuttoa Satakunnassa, pikkupaikkakunnalla nimeltä Kokemäki. Kokemäki ei enää tuntunut paikalta jota voisi sanoa kodiksi. Kokemäeltä on erittäin vaikea saada töitä koska on niin pieni paikkakunta että kaikki hyvät paikat ovat varattuja ja jäljelle jää vaan telemarkkinoijan työt, ehei ei kiitos. Sitten poikaystäväni sai puhelun jossa hänelle tarjottiin töitä Turun läheltä kiinteistönhoito fimasta ja tietenkin hän suostui siihe. Sen jälkeen kaikki kävi nopeasti, löydettiin mieleinen vuokra-asunto ja myös saimme sen ja nyt asumme Turussa. Asuntomme on vielä erittäin kesken huonekaluja puuttuu jne. Kissatovat tottuneet hyvin uuteen kotiin.

Tiesin samassa taloyhtiössä asuvan paljon Somalialaisia ja muita eri kulttuurin omaavia ihmisiä, mutta en olisi uskonut että se voi olla tälläistä. En siis ole rasisti, mutta kyllä minua ihmetyttää heidän käytöksensä. Rappukäytävässä oli lappu jonka isännöitsijä oli jättänyt "rappukäytävässä korskaaminen ja meluaminen kielletty" Nyt sitä lappua ei enää ole siellä ja arvatkaapas miltä rappukäytävä näyttää? Somalilapset heittävät kaikki roskat rappukäytäväänja huutavat ja itkevät rappukäytävässä eikä tässä vielä kaikki.

Rappukäytävässä löyhkää sietämätön haju kyseessä kai joku heidän mausteensa tai suitsukkeensa. Opetetaanko näille lapsille lainkaan käytöstapoja? Hiljaisuus täällä on 22.00-07.00 mutta lapset saattavat huutaa ja kiljua ulkona vielä 02.00 onko normaalia? Ulkona kun kävelee niin on harvinaista jos Suomalainen kävelee vastaan. Eilen nuo Somalilapset kiusasivat loukkaantunutta lintua, olisivat edes päättäneet sen päivät, tökkivät kepillä ja ottivat lintua syliin huusivat kilpaa ringissä, lintu parka. Tänään aamulla kun istuin parvekkeella, lapset lähtivät juoksemaan oravan perään, orava juoksi paniikissa pihlajaan ja arvatkaas mitä nämä Somalit tekivät,no tietty menivät ravistelemaan sitä puuta johon orava paniikinomaisesti säntäsi! Missä näiden käytös tavat ovat, kiusaavat jopa eläimiä!

Välillä mietin että olenko muuttanut Turkuun vai onko tämä sittenkin Somalia. Tässä kaikki tälläkertaa! :)

- Jonna-Pauliina




maanantai 21. huhtikuuta 2014

Perheväkivalta, aihe josta ei puhuta.

Noin 17% suomalaisista lapsista on nähnyt tai kuullut väkivaltaa omassa perheessään.

14-vuotiaista lapsista 72% on ollut vanhempiensa lievän väkivallan kohteena: lasta on esim. tukistettu tai läimäytetty.

Vakavasti on pahoinpidelty 8% lapsista: lasta on esim. lyöty esineellä, potkittu tai kuristettu.

Henkistä väkivaltaa on kokenut 69% lapsista: lasta on esim. haukuttu, alistettu tai vähätelty.

Miksi perheväkivalta kohdistuu lapsiin? Heikkoihin ja puolustuskyvyttömiin pieniin ihmisiin, miksi heitä satutetaan? Pieni lapsi ei pysty puolustautumaan vanhemman ja vahvemman lyönneiltä,väkivalta ei ole ratkaisu.

Väkivallalla pahennetaan asioita ja aiheutetaan lapselle pelkoa, huonoa itsetuntoa, ikuiset traumat sekä ennen kaikkea henkinen ja fyysinen kipu. Lapsille kuuluu taata turvallinen kasvuympäristö sekä rakastavat vanhemmat, näin ei kuitenkaan aina ole.

Kun väkivalta kohdistuu lapsiin, lapset miettivät miksi minua satutetaan? Miksi minä joudun ottamaan nuo lyönnit vastaan? Lapsi tuntee olonsa turvattomaksi, hän pelkää vanhempiaan, isää tai äitiään.

Vanhemmat jotka pahoinpitelette lapsianne, hakekaa apua,väkivalta on rikos. Oletteko miettineet pahoinpitelyn seurauksia lapsenne kehityksessä?

Väkivaltaa kokeneen lapsen tasapainoinen kehitys voi vaikeutua ja hän saattaa altistua psykosomaattisille ja psyykkisille sairauksille kuten masennukselle. Hän voi tuntea sekä voimattomuutta että vihaa, ja oireilla usein vakavasti. Lapsi on usein ahdistunut ja turvaton. Alttius käytösongelmiin, sopeutumattomuuteen ja aggressiivisuuteen kasvaa. Keskittymis- ja oppimisvaikeudet ovat tavallisia väkivallasta kärsivän lapsen oireita.

Mitä pienempi lapsi on, sitä vaikeampia vammoja hän voi saada aikuisen kovakouraisessa käsittelyssä. Voimakas lyhytkestoinenkin ravistelu tai päähän kohdistuvat iskut ovat pienelle erittäin vaarallisia. Ne voivat aiheuttaa hengenvaarallisia ja pysyviä vammoja aivojen ja silmien alueelle. Kun vanhempi menettää kyvyn hallita omia vihan tunteitaan, ajattelukyky hämärtyy eikä hän osaa kontrolloida omaa voiman käyttöään.

Lapseen kohdistuva väkivalta haavoittaa aina lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Lapsen kannalta erityisen vaurioittavaa on juuri oman vanhemman väkivalta lasta kohtaan. Lapsi kantaa koko elämänsä ajan tuskaa pahoinpitelystä.Vanhemman pitäisi olla lapselle turvan lähde.

Perheväkivalta on aihe josta ei puhuta perheessä jossa sitä tapahtuu. Jos perheessäsi tapahtuu lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa, uskalla hakea apua, yhdenkään lapsen ei pitäisi tälläistä joutua kokemaan.

- Jonna-Pauliina

perjantai 7. maaliskuuta 2014

h&m tilaukset


 Heipähei taas pitkästä aikaa. Multa on taas tämä blogaaminen jotenkin "unohtunut" suoraan sanoen en vaan ole jaksanu kirjottaa enkä ole keksiny mitään ideaa. Mulle ei oo oikeen mitään tässä tapahtunutkaan, kotona vaan ollu. Paitsi rakkaan pikkuveljen synttäreillä käytiin, pikkunen täytti jo 2 vuotta! Miten aika meneekin niin nopeeta, tuntuu ku hän olis vasta hetki istte syntyny.

Mutta nyt mulla on aihe josta haluan kirjoittaa.  Olen tässä lähiaikoina tilannut vaatteita H&M:stä niin ajattelin esitellä ne teille kuvina. Itse olen aina tykännyt tilaamistani vaatteista. H&M:ssä on hirveen laaja valikoima ja uusia vaatteita tulee viikoittain, ellei jopa päivittäin! Koskaan en siis ole joutunut pettymään tuolta tilatessani. Pahoittelen kuvien laatua, mulla ei tällähetkellä ole kameraa käytössä niin kaikki kuvat puhelimen kameraa apuna käyttäen. Mutta pitemmittä puheitta mennään kuviin.
Farkut x2
 Uimapuku ja erittäin iso pyyhe
Loafelit x2 Korkokengät Sukkia ja varvastossut
Hame ja Mekko
Mitäs pidätte noista? Tosta puuttuu vielä kolmet lökärit ja kaksi paitaa, ehkä niistäki kuvia joskus. Olen vakavasti harkinnut että aloittaisin taas uimisen. Tosin mun mielestä on rahastusta pyytää yli 3 euroa yhdestä uintikerrasta. Siellähän pitäis pulikoida sitte monta tuntia, mulla on ainakin se periaate että koko rahan edestä :D Saas nähdä miten käy, jaksanko vaiko en. Nyt mä meen kyllä kattomaan josko telkkarista tulis jotakin. Kertokaa toki mitä piditte tekstistä ja heittäkää mulle niitä aiheita mistä haluatte mun kirjottavan :)
                                                           
~Jonna-Pauliina

tiistai 18. helmikuuta 2014

Tästä se lähtee !



Heipäheii te kaiken-näköiset ja kokoiset pöhköt siellä ruudun toisellapuolella. Täällä teille kirjottelee 20-vuotias naisenalku Kokemäeltä. Päätin pitkän harkinnan jälkeen jatkaa blogaamista.Kirjoittelen teille pääsääntöisesti kuulumiseni ja päiväntapahtumat (mitään muotiblogia tästä ei siis ole tulossa) vaikkakin asupostauksia saattaa olla luvasaa, se jää nähtäväksi mitä aika tuo tullessaan. Otan mielelläni vastaan postausehdotuksia, kertokaa mistä haluaisitte mun kirjottavan. Ainut asia jonka pidän täysin pois postauksista on parisuhteeseeni liittyvät asiat. Heittäkää mulle aiheita niin alan kirjottelemaan.
~ Jonna-Pauliina